tiistai 28. tammikuuta 2014

Klassinen ruffian

Olen tässä googlaillut ja miettinyt, että millaiset lakkaukset sopivat parhaiten lyhyille kynsille. On vaan niin toivottoman hankala tottua näihin pätkittyihin kynsiin, kun olen varmaan koko aikuisikäni ollut pidemmillä kynsillä. Tuntuu, että en keksi mitään kivoja lakkausideoitakaan. Vaikka tiedän kyllä, että lyhyet kynnet voi vallan mainiosti lakata. Siis onhan monella kynsiblogistillakin kauniit ja upeasti lakatut, lyhyet kynnet.

Yhtäkkiä jostain välähti päähäni ruffian. Jostain syystä mielestäni ruffian näyttää hyvältä vain lyhyemmissä kynsissä. Eli ei muuta kuin tuumasta toimeen siis. En sitten kuitenkaan ihan kunnolla jaksanut näitä tehdä. Ajattelin nimittäin tehdä pyöreän tarran avulla nuo kaaret, mutta enpä jaksanutkaan odotella alemman lakan kuivumista. Joten ei muuta kuin vapaalla kädellä siis. Ja sen huomaa! Jospa se lakkailuinnostus tästä pikkuhiljaa palailisi.



-Essien "good as gold"
-Pastel numero 23

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Vielä vähän kynsimarinaa!


Minä vilautan teille nyt hiukan nakuja kynsiäni. Minähän siis tosiaan aika lailla kuukausi sitten teloin kummankin käden kynnet yrittäessäni aukaista kiinni jäätynyttä auton ovea. Työnsin kädet oven väliin ja kiskoin kaikin voimin. Ote lipesi ja geeleillä jatketut kynteni tipahtelivat lapasiin.

Laitoin tuohon nyt aluksi tuon Trindin hoitotuotteiden kuvan, ettei kamalat kynsikuvat näy kenellekkään vahingossa! Olen yrittänyt hoitaa kynsiraasujani noilla erilaisilla Trindeillä. Noilla lähinnä sen takia, että sattuivat löytymään lähimarketista. Nail repair kirvelee edelleen niin paljon, etten pysty sitä käyttämään. Lähinnä siis käytössä nuo keratin-tuotteet.

Alla oleva kuva on otettu nimettömästä pari viikko sitten. Irronnut geeli on vienyt mukanaan kerroksen kynttä ja kynsi on kynsipedistä ihan punainen. Lisäksi siinä on tuollainen taittuma tai halkeama keskellä. Ja valkoinen osa kärjessä on irronnut kokonaan alustastaan. Samanlaisia taittumakohtia on muissakin kynsissä, mutta tästä nimettömästä lähti eniten kynttä pois ja tämä kynsi on edelleen kipeä.


Alempi kuva on otettu tänään ja tästä näkyy, että tuo murtumakohta on jo melkein kasvanut ulos, mutta kynnet ovat vielä erittäin ohuet. Ja nuo vaaleat alueet useamman kynnen kärjessä huolettavat minua. Ne ovat siis sellaista kohtaa, missä kynsi ei ole alustassa kiinni. Tuo nimettömän aluekin melkein laajenee koko ajan. Kynnen vauriot kuitenkin muuten ovat huvää vauhtia kasvamassa pois, mutta nuo "irtaumat" tuntuvat vaan laajenevan!

Pelottaa, että onko nämä enää koskaan normaalit. Tarttuuko tuo kynsi takaisin kiinni? Ja sitä paitsi ilman lakkaa ei voi olla ollenkaan ihmisten ilmoilla; nuo näyttää kohta jo ihan joltain kynsisieneltä.

Mielenkiintoinen ilmiö näissä on muuten sekin, että melkein jokaisessa kynnessä uusi kasvava kynnen osa on jotenkin vioittunut. Pari viikkoa sitten kynsinauhan alta kasvoi kynttä, jossa oli ihan selkeä ura. Yksi syvä ura ja sen jälkeen kasvava kynsi on taas ihan sileää. Varmaan se äkillinen vääntö vaurioitti jotenkin kasvamassa olevaa kynnen alkua. Tiedä häntä.

Olen muuten aina geelihuoltoja tehdessäni kironnut kynsieni kasvuvauhtia. Mutta nyt kerrankin siitä on hyötyä. Peukaloiden kynsiä en saanut oveen väliin työnnettyä ja niistä siis hioin geelin pois normaalisti. Jätin kuitenkin ohuen kerroksen ja tästä kerroksen reunasta on helppo mitata kynnen kasvua. Tänään kynsinauhasta geelin rajaan oli noin 5,5 milliä ja "onnettomuudesta" aika lailla kuukausi!

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Hiukan piristystä!

Pahoittelen pitkää blogihiljaisuutta. En ole oikein keksinyt kirjoitettavaa, koska olen kynsikuollut. Tai ainakin syvän kynsimasennuksen kourissa. Koska minulla ei ole kynsiä!

Sain kuitenkin ankeuteen hiukkasen piristystä, kun teinityttöseni kävi kaupungilla ja onnistui löytämään kaikki haluamani lakat. Olin jo niiiiin innoissani tajuttuani, että pääsen vihdoin kokeilemaan peeloffia.

 

Totuus iski kuitenkin melkoisen nopeasti päin näköä. Eihän minulla ole mitään mihin lakkaa kokeilla. Ei näihin revenneisiin silkkipaperin paksuisiin kynnenrippeisiin paljoa lakkakokeiluja tehdä. Iskinpä sitten silmäni lakkapussia ojentavaan käteen. Tytöllähän on sirot kädet ja nätit kynnet. Neitiä ei itseään lakkailut kiinnosta, mutta antoi kuitenkin kätensä koekäyttöön.

Lätkin siis kaikkia uusia lakkojani niihin. IsaDora pohjalle ja päälle kaksi kerrosta valkoista ja vielä päälle mustia ja valkoisia pilkkuja. Tiedän tiedän. Että valkoiset pilkut eivät näy valkoiselta pohjalta. Mutta tämä olikin vain ikään kuin testi. Peel offin toimivuudesta ja Gina Tricotin valkoisen parhaudesta. Valkoinen on hyvä ja peel off on pysynyt jo vuorokauden irtoamatta. Näkemättä on toki vielä sen poistaminen.

Vaan kylläpä oli kiva lakata oikeita kynsiä! Ehkäpä tästä taas piristyn ja esittelen nämä omat paskakkelikynteni nakuna :-)